SusannaKoivula Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Demokratia

Demokratia on Oulussa rikki

Sain 27.2.2018 valtuustoaloitteeseeni koskien Varjakansaaren vierasvenelaituria ja Varjakan kehittämistä myönteisen vastauksen. Tämän valtuustoaloitteen olin jättänyt kaupungille 28.8.2017. Kuinkas sitten kävikään?!

Demokratiaa

Hong Kong on demokratian viimeinen saareke Kiinassa, lukuunottamatta Taiwania joka varmaan miehitetään pian. Kun katselin videouutista Hong Kongin tilanteesta, täytyy sanoa että hyvältä ei näytä.

Plutokratiasta kohti demokratiaa, eli rahavallasta kansanvaltaan

 

Löytyi ainakin yksi asia, jossa olen samaa mieltä sinisten Simon Elon kanssa. (Ja tämä onkin suuri ero meidän tavallisten kadun tallaajien ja ammattipoliitikkojen välillä. Ammattipoliitikot eivät myönnä että jonkun toisen puolueen edustaja olisi keksinyt hyvän idean. Kun hallitus on muodostettu, opposition poliitikot lyövät tikaria selkään sen kuin ehtivät, seuraavat neljä vuotta. Ja tarvittaessa toistensakin selkään. Kaikki mahdolliset solvaukset kuuluvat tietysti myös asiaan.)

Hallitusohjelman kaksi tärkeintä virkettä

Rinteen hallituksen ohjelmaa on sekä kiitelty että kritisoitu. Kritiikkiä on tullut erityisesti konkreettisuuden puutteesta. Mielestäni hallitusohjelman ei kuulu olla konkreettinen, vaan siinä pitää vetää periaatteellisia suuntalinjoja.

Taikaseinähallitus ajaa kansalaisen barrikadeille

Hallitusohjelman sisällöltä ei voi välttyä yksikään sosiaalista mediaa käyttävä henkilö. Uutisvirta on täynnä päivityksiä kuinka suomalaista veronmaksajaa nyt sorretaan ja Rinne hakee tuhkatkin pesästä. Lisäksi jokainen tuleva ministeri on jo vähintään saanut mulkun arvonimen. Uutisvirrasta käy selkeästi ilmi se, miten demokratia ei taaskaan toiminut ja jopa suurimman vaalitappion sataan vuoteen kärsinyt Keskusta sai ministerinsalkkuja viisi.

Nopeita huomioitani hallitusohjelmasta

Autoilevat ihmiset, jotka polttavat tupakkaa ja juovat jonkun verran alkoholia, maksavat entistä enemmän. (HS 2.6.2019)

Hyvin mielenkiintoista on, että eduskuntavaaleissa hävinneet puolueet Keskusta ja RKP saivat painettua ohjelmaan näin väkevästi peukalonjälkensä. Tietenkin Rinteen SDP:n olisi pitänyt ensin neuvotella hallitusohjelmasta kakkospuolue Perussuomalaisten ja kolmospuolue Kokoomuksen kanssa, olisi koetettu perussinipunaa. Demokratian kannalta tuntuu nyt pahalta, kun kansantahtoa ei noudatettu.

Some on viides valtiomahti ja sen pitääkin pelottaa muita mahteja

Sosiaalinen media mahdollistaa kansalaisten osallistumisen keskusteluun paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vapaasta kansalaiskeskustelusta on tullut viides valtiomahti, jonka valtaanastumista ymmärrettävästi pelkäävät kaikki, jotka valtaa tähän asti ovat suvereenisti pitäneet.

Vihreä hiili- ja teräsyhteisö - vaikuttaa legitiimiltä

Koko unionin äänestysaktiivisuus oli 50,5%.  Demokratiassa yli puolet on keskeinen ratkaisevakin juttu. Silti äänestysaktiivisuus on aika aneemista, eikä Suomi tuota prosenttia osaltaan nostata. Ainakin Orpo julisti vaalituloksen Eurooppaa (Unionia) rakentavien voitoksi. Toisaalla on ihmetelty miksi "hajoittajat" haluavat parlamenttiin? Ehkä noista hajoittajistakin suuri osa haluaa vain muuttaa Unionin suuntaa. Toki se tarkoittaa osaltaan nykymenon hajoittamista.

 

Lohjan valtuusto lakkautti kolme kyläkoulua

Ikkalan koulu säilyy.

Valtuuston kokous 15.5.2019 oli pitkä ja rankka. Kokousasialistalla oli talouden tasapainottamisohjelma, ja liitteenä oli neljän lautakunnan säästölistaa. Valtuuston puheenjohtajan esityksestä kävimme ensin asialistan muita asiakohtia läpi.

Äänestitkö SAKta vaaleissa?

SAK esitti jo ennen vaaleja mielenkiintoisia verolinjauksia ja edelleen nyt isommalla äänenpainolla mm.

https://www.talouselama.fi/uutiset/sak-iski-hallitusneuvotteluissa-kovat... (etsi oikeaa linkkiä sieltä tai muualta)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä