Lakkasiko kirkko olemasta kirkko?

Helsinki Pride 2019 -viikon tukijoista löytyy tänä vuonna Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Jouduin hieraisemaan silmiäni parikin kertaa, kun katsoin tuttua sanayhdistelmää somessa jaetussa kuvassa.

Aiempina vuosina esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymä on ollut mukana Pridessa, mutta kirkon nimen komeileminen Pridea hypettävien tahojen joukossa on silti huomionarvoinen asia. Se on uutta vanhalla tiellä, jossa kirkko pyrkii mukautumaan kristinuskosta etääntyneeseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kirkon ensimmäinen ja viimeinen tehtävä on olla kirkko. 

Jotkut ovatkin aiheellisesti sosiaalisessa mediassa kyselleet, kuka on kirkossa tehnyt päätöksen olla mukana Pride-viikossa. Kirkolliskokous siitä ei ainakaan ole linjannut mitään ja se käyttää ns. ylintä päätösvaltaa kirkossa, aina Jumalan jälkeen. Arkkipiispaan käännän katseen, ainakin sen osalta, että hän ei ole asettanut tapahtuneelle estettä. Konservatiiviseksi en tosin ole Tapio Luomaa erehtynyt pitämään. Hillityn kirkonmiehen toimet tai tekemättä jättämiset ovat enemmän (kirkko)vallankumouksellisia, kuin sovittelevia.

Päätöstä osallistua Pride-tapahtumaan on mahdotonta perustella uskottavasti lähimmäisen rakkaudella, silloinhan lähimmäisen rakastamisen periaate asetettaisiin vastakkain Raamatun muuta opetusta. Lähimmäisen rakastaminen ei kristinuskon kontekstissa tarkoita samaa sukupuolta olevien suhteiden juhlimista tai aatteellisen sukupuolikäsityksen myötäilyä. Lähimmäisen rakastaminen ei tosiaankaan edellytä sitä, että luovut kristinuskon opetuksista: Pride edustaa kristinuskolle vierasta ihmiskäsitystä. Pride ei tunnusta, että Jumala loi ihmiset miehiksi ja naisiksi, teki miehelle kumppaniksi naisen ja asetti näille avioliiton. Kirkko sen sijaan tunnustaa edelliset, mutta nyt Pride-tapahtumaan osallistuminen tekee kyseenalaiseksi sen, miten usko näkyy teoissa ja onko se ensinkään kristillistä uskoa. Toistuvasti olen huomannut, ettei sateenkaariliikkeen arvoihin sisälly se, että olisi vapautta ajatella ja tunnustaa toisenlaista käsitystä sukupuolesta ja avioliitosta. Kirkko osallistumalla Pride-viikkoon tulee vahvistaneeksi seksuaalipoliittista maailmanlaajuista liikettä, joka pyrkii muunmuassa sammuttamaan kristillisen opetuksen ihmissuhteista.

Samalta rintamalta kuuluu muitakin uutisia. Helsingin Sanomat uutisoi 17.6.2019. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus teki radikaalin, uskonnonvapautta rajoittavan linjauksen: Työnantanjansa ohjeita ja käskyjä rikkovia, samaa sukupuolta olevia pareja ”avioliittoon vihkiviä” pappeja ei saa edes varoittaa, on oikeus linjannut. Se on valitettava ennakkopäätös, jossa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa todellisuudessa estetään soveltamasta sen omaa avioliittokäsitystään kapinapappeihin. Toivon, että tämä huonosti perusteltu päätös haastetaan muissa vastaavissa tapauksissa tulevaisuudessa. Kirkon avioliittokäsitys ei ole muuttunut avioliittolain muutoksen jälkeen. Ei kirkon tarvitse tehdä päätöstä siitä, ettei mikään ole muuttunut.

Jollekin voi tulla uutisena, ettei kirkon avioliittokäsitys edes voi muuttua. Kirkko voi kyllä lakata olemasta kristillinen kirkko. Onko se raja jo ylitetty?
 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu