*

SusannaKoivula Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Kirkolliskokouksessa kuultua


Kirkolliskokouksessa jälleen kerran keskusteltiin kirkon avioliittokäsityksestä ja vihkioikeudesta.
Erikoinen kuvio toistui. 7.11.2017 kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja Seija Kuikka keskeytti Niilo Räsäsen puheen siitä, miten Raamattu suhtautuu samaa sukupuolta olevien suhteisiin. Arkkipiispa Kari Mäkinen keskeytti Leif Nummelan tämän puhuessa 2.5.2017 kirkolliskokoukselle lapsen oikeudesta kasvaa äitinsä ja isänsä kanssa.

Niin sosiologinen, luonnonoikeudellinen kuin teologinen argumentti naisen ja miehen välisen avioliittokäsityksen puolesta katsotaan niin epäkunnioittavaksi, että niistä ei saa vapaasti ja keskeyttämättä kirkolliskokouksessa puhua. Voitte kuvitella sitä omantunnonvapauden laajuutta (kapeutta) mikä kirkossa vallitsisi, jos se muuttaisi avioliittokäsitystään. "Professori Helander esittää selvityksen johtopäätöksissään kirkolle kompromissia, jossa kirkko pitäytyy avioliittoon vihkimisessä nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että kirkon sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli vihkimisissä ja siunaamisissa. Tällöin kunkin käytännön kannattajat voivat toimia saman kirkon sisällä." https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispainkokoukselle-luovutettu-selvitys-kirkon-ei-pida-luopua-vihkioikeudesta/

Ensinnäkään, ei ole pätevää teologista argumenttia muuttaa kirkon avioliittokäsitystä (Niilo Räsäsen yritti tästä puhua kirkolliskokoukselle) ja toisekseen, ei ole mahdollista säilyttää omantunnonvapautta, joka takaisi papeille oikeuden pitäytyä naisen ja miehen väliseen avioliittokäsitykseen ja edistää sitä julkisesti. Se on nähtävissä jo nyt. Katso vaikka itse täältä: Kohdasta 1h 38min.

https://www.youtube.com/watch?v=UGcSrthCKq8&app=desktop

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Arto Jääskeläinen

Liberaalit sensorit säätelevät siellä näköjään puheenvuoroja mielivaltaisesti.

Käyttäjän TeppoAnnala kuva
Teppo Annala

Kun tasa-arvoinen (tai sukupuolineutraali jos sen niin haluaa ilmaista) avioliitto tuli lailliseksi oli vääjäämättä kirkon sisälläkin tulossa myllerrystä. Nykyinen tilanne vaikuttaa olevan hankala ja sisäisesti kirkkoa repivä. Henkilökohtaisesti toivoisin kirkon päätyvän kantaan jossa pappi saa itse omantuntonsa mukaan tehdä päätöksen vihkimisestä. Toisaalta, kaikkein aktiivisimmat seurakuntien jäsenet ilmeisesti ovat vielä "perinteisen" avioliiton kannalla. Tässä mielessä voi olla myöskin perusteltua kirkon odottaa jos/kun seurakunnissa yleinen mielipide muuttuu.

Valtio on tämän asian suhteen mielestäni ns. "hommansa hoitanut". Jos Ev.Lut. kirkko poistettaisiin verotusoikeuden piiristä niin asia olisi mielestäni vieläkin selkeämpi. Mutta ei tämä nykyinenkään tilanne täysin kestämätön ole.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Siis nainen vaiensi miehen "seurakunnassa"?. Eihän nainen edes saisi puhua seurakunnassa, jos Raamattuun on uskominen. Paavalin syndikaatti näyttää menettäneen pelin lopullisesti.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Olen kovin tyytyväinen, kun jätin evlut kirkon 25 vuotta sitten. Emme kaipaa toisiamme. Ja minä kaikkein vähiten kaipaan kirkon juoksemista ajan hetkellisten ilmiöiden perässä. Nämä uudet avioliittokäsitykset eivät tule kestämään ajan hammasta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Eihän tuo muinainen, kristillinen, yksiavioinen, avioliittokäsityskään kestänyt kuin noin 1000 vuotta. Jos tämä nykyinen kestää saman, se lienee tehnyt tarkoituksensa. Seuraavaa avioliittokäsitystä lienee turha vielä ennakoida.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Taisi kestää noin 100 vuotta tai oikeastaan 150 vuotta jos ollaan ihan tarkkoja, sillä kristillinen käsitys avioliitosta otti muotonsa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun paremmissa porvaripiireissä ydinperheestä alkoi muodostua juttu Viktoorian ajan Englannissa, jota kautta se sitten levisi muualla maailmaan.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi

Teologisena auktoriteettina homoseksuaalisuuden vastaisuuteen käytetään muutamia lähes 3000 vuotta sitten Lähi-idässä eläneitä oppineita ja pappeja, jotka rustasivat papyrukselle omia henkilökohtaisia asenteitaan. Kun kirkon sisällä nykyiset oppineet ja papit korjaavat asenteitaan, se ei enää kelpaakaan. Kysymyshän on tietenkin siitä, että uskooko Raamatun olevan täysin Jumalan sanaa vai mahtaako se sisältää virheitä ja asenteita, jotka olisi syytäkin korjata ja päivittää.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Teologia eivätkä asenteet tähän liity mitenkään. Enemmänkin luonto, luonnonmukaisuus ja eläintiede. Kahden sukupuolen tarkoitus parisuhteelle ja avioliitolle on yksiselitteinen.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi

Niin, periaatteessa tiede sinänsä ei voi mitään uskonnon eettisiä kysymyksiä vahvistaa puoleen taikka toiseen. Vaikka asiaan en suuremmin ole "vihkiytynyt", niin eläinkunnassa homoseksuaalista käyttäytymistä esiintyy joka puolella. Eikö se ole luonnollista, jos sitä esiintyy luonnossa?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Avioliittoa ei tarvita lisääntymiseen, kuten ei parisuhdettakaan. Avioliitto on symbolinen lupaus pysyä yhdessä. Sillä on lähinnä juridisia vaikutuksia. Avioliitto on Raamatun mukaan miehen ja hänen vaimojensa muodostama suhde. Kahdenvälinen avioliitto on myöhemmän ajan kristillinen tulkinta.

Yksiselitteisyydeksi nimittämäsi asiantila on kestänyt vain muutamia vuosisatoja.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

"Enemmänkin luonto, luonnonmukaisuus ja eläintiede. Kahden sukupuolen tarkoitus parisuhteelle ja avioliitolle on yksiselitteinen."

Voisin tehdä retken Juhaln kanssa luonnontieteelliseen museoon, hän voisi yllättyä ihan oikeasti siitä kaikesta uudesta tiedosta :D

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Susanna Koivula, koska sinua, Niiloa ja Lefaa on nyt niin törkeästi syrjitty ja teidän sananvapautta pyritään kokoajan rajoittamaan, ei mielestäni teillä ole muuta mahdollista kuin tehdä osmotiililät:

Erotkaa Suomen evankelisluterilaisesta portto-kirkosta!

Kaikki osapuolet voittavat ja ovat tyytyväisiä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kirkossamme on tilaa myös koivuloille ja räsäsille. Kunhan muistavat, etteivät voi pienenä vähemmistönä määrittää kirkkomme käytäntöjä.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Ilmeisimmin kyllä ihan itse edustat vähemmistöä. Mutta tuokin on saman tekevää. Evlut kirkko voi jatkaa kerhotoimintaansa miten lystää. Se ei kiinnosta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #9

Kummasti sinua, Hämäläinen, tuntuu kiinnostavan, olethan kommentoinut jokaiseen kommenttiin, ettei sinua kiinnosta.

Kirkkoomme kuuluu noin 4 miljoonaa jäsentä, fundamentalistinen siipi edustaa pienen pientä osaa kirkkomme jäsnistöstä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen Vastaus kommenttiin #12

Mutta kuitenkin ne pitävät ev-lut. kirkkoa pihdeissään monissa kysymyksissä ja rahanjaossa.

Kirkko on haluton tai kyvytön tekemään niin sanotusti perustavanlaatuisia ratkaisuja suhteessa sen "viraliisiin herätysliikkeisiin".

Hiekka valuu tiimalasissa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #12

Suomen Ev.lut.kirkon asiat kiinnostavat meitä ulkopuolisia, ainakin osaa meistä, niinkauan kuin kirkolla on yhteiskunnallisia viranomaistehtäviä ja se nauttii kohtuutonta erityisasemaa muihin maailmankatsomuksellisiin yhteisöihin nähden.

Kun Ev.lut.kirkon asema on saatettu normaaliksi yksityiseksi yhteisökseen, esimerkiksi yhdistys- tai osakeyhtiö- t.m.s. muotoon, kiinnostus alkaa laantua.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Jälleen kerran yksi Koivulan kirjoitus... I feel so sad for her...

Kovasti hän kyllä jaksaa kirjoittaa, mutta ei jaksa oikein vastata takaisin mitään, eipä ole vastannut sähköpostiinikaan, jonka lähetin hänelle. Joten oletan että polvillaan kädet ristissä ja katse ylöspäin suunnattuna vie hänen kaiken aikansa, ettei edes yksinkertaiseen kysymykseen voi vastata.

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

jota et sitten viitsinyt kysyä tässä? lol
Ymmärrän jos on henkilökohtainen ymmärrän myös miksi ei ole vastannut jos on asiaton. En puollustele mitään mutta outoa menoa puolin toisin.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

No jos annat sähköposti-osoitteesi niin voin kysyä sinulta saman kysymyksen. Ehkä sinä tiedät asiasta Koivulaa paremmin :)

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Mitä luulette kannattaisiko tämmöisen cultural christianin hakeutua kirkon päättäviin elimiin ihan vain jos on huolestunut kirkon nykytilasta ja haluaisi viedä sitä konservatiivisempaan raamatun mukaisempaan suuntan enennkuin pallo siellä tiputetaan täysin. nämä keskytykset ovat toistuvuudessaan kyllä aika naurettavia. Onko pallo menetetty jo kulttuurimarxisteille ja liberaaleille, jotka eivät osaa sanoa koskaan ei jos jokin toimenpide olisi enemmän inclusiivisempi paperilla?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kirkon johdon, johon myös kirkolliskokouksen puheenjohdon voinee katsoa kuuluvan, asema on tosi hankala toisaalta maksavien jäsenten ja toisaalta omien, pyhiksi julistamiensa oppien ja niitä kannattavien fundamentalistien välissä. Kummistakaan ei oikein voisi laskea irti, ainkaan palkkaa ja muita etuja nauttiva johto, työntekijät ja aktiivit.

Ulkopuolinen seuraisi tilanteen kehittymistä huvittuneena ellei kyseessä olisi yhteisö jota roikotetaan julkisen hallinnon osana ja jolla on julkisen vallan oikeuksia sekä pääsy m.m. väestörekisteriimme. Uuden Helsingin piispan sanoin kaikki mahdolliset resurssit joita se voisi käyttää asemansa vahvistamiseen. Olkaamme siis varuillaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset