*

SusannaKoivula Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Sukupuolia on kaksi, kas kummaa!

Olemme matkalla siihen, että yhteiskunnassamme sukupuolisuus määritellään vain ja ainoastaan ihmisen oman kokemuksen pohjalta. Matkan määränpäänä on kokonaisvaltainen irrottautuminen sukupuolisuuden ”kahleista” ja sukupuolirooleista.Tämä irrottautuminen ei ole tosin mahdollista, mutta siihen pyrkiminen on yhteiskunnallemme vahingollista.

Seta ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf  sekä Lukiolaisten Liitto SLL tekivät yhdessä  ”Älä oleta”-normikriittisen opettajamateriaalin, jossa kerrotaan mm. transseksuaalisesta nuoresta, otsikolla ”kaikki tytöt eivät kasva naisiksi”. Kaiken muun elämän epävarmuuden keskellä lapset ja nuoret eivät tarvitse hämmentäviä viestejä sukupuoli-identiteetin omavaltaisesta määrittelemisestä. Olen huolestunut siitä, että lapsille ja nuorille opetetaan vastoin todellisuutta, että sukupuolia olisi jokin "moninainen" määrä. Erityisen huolestunut olen siitä, jos tätä opetetaan kouluissa. ”Normikriittisyydessä” on kyse uusien normien luomisesta.

Puhe sukupuolten moninaisuudesta perustuu tietynlaiseen ideologiaan, ei biologiaan, ei faktoihin. Joku saattaa tässä kohtaa huudahtaa voitonriemuisena: ”mutta entäs intersukupuoliset henkilöt, nyt kyllä puhuit itsesi pussiin..” Intersukupuolisella ihmisellä on sukupuolielimissään miehen sekä naisen anatomian piirteitä ja rakenteita. Toisin sanoen intersukupuolisella on kahden eri sukupuolen eli miehen ja naisen anatomisia piirteitä, mikä sekin viestittää sitä mitä jo edellä kirjoitin. Sukupuolia on kaksi.

Kiinnitäpä huomio siihen, miten tällä hetkellä ajetaan median välityksellä ihmisten mieliin uutta käsitystä sukupuolisuudesta, nyt kun avioliittolaki on määritelty sukupuolineutraaliksi. Sivuhuomautuksena täytyy mainita, että evankelisluterilaisen kirkon sisällä koettu paine avioliittokäsityksen muuttamiseksi nousee niin, että korvissa humisee. Jos uusi avioliittolaki tulee voimaan 2017, tullaan sitä käyttämään kirkkoa vastaan.

Elämme keskellä kulttuurivallankumousta, emmekä oikein edes ymmärrä sitä. Valtamedia vaikenee uudesta kansalaisaloitteesta, jonka tavoitteena on kumota sukupuolineutraali avioliittolaki.

Millaista Suomea sinä haluat olla rakentamassa? Minä haluan rakentaa sellaista Suomea, jossa tyttöjä tuetaan naiseksi kasvamisessa ja poikia mieheksi kasvamisessa. Ne tytöt ja ne pojat, jotka kipuilevat oman (synnynnäisen) sukupuoli-identiteettinsä kanssa tarvitsevat tukea ja rohkaisua. Ei pidä lähteä vahvistamaan lapsen kielteistä suhtautumista omaan sukupuoleensa.

Haluan, että kirkko saa jatkossakin toimia vapaasti oman avioliittokäsityksensä pohjalta.

Haluan, että tulevat sukupolvet saavat elää yhteiskunnassa, jossa tunnustetaan lapsen tarve kasvaa lähtökohtaisesti äidin ja isän kanssa. Adoptoiduilla lapsillakin on oikeus saada kasvaa miehen ja naisen kanssa, saaden korvaavia kokemuksia äidistä ja isästä. Meidän ei onneksi tarvitse tyytyä vain analysointiin tai ryhtyä voivotteluun, vaan voimme vaikuttaa siihen mihin suuntaan Suomea viedään.

Allekirjoita uusi kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset